PIKA -valmennuspakettien suunnittelu on alkanut

Teksti Päivi Dahl

PIKA-tutkimuskyselyn sekä järjestettyjen työpajojen tulokset antavat jo tietoa siitä, että kainuulaisissa yrityksissä tarvitaan lisää osaamista muun muassa etä- ja muutosjohtamiseen sekä verkkokokoustaitojen ja tietoturvaosaamisen valmennukseen. Yksi havainto on, että etätyössä tarvitaan työyhteisöjen yhteisöllisyyden ja vuorovaikutustaitojen sekä itsensä johtamisen valmennusta.

Kyselyn ja työpajojen tuloksena suunnitellaan yrityskentälle kolme erilaista valmennuspakettia, jotka kohdentuvat yritysten johto- ja esihenkilötasolle, henkilöstöille sekä etätyön teknologisiin asioihin.

Yrityksistä on noussut kiinnostusta myös hybridityöosaamiseen sekä virtuaalisen todellisuuden mukaan saamiseen tulevaisuuden työhön. Lisäksi valmennuksiin sisällytetään työhyvinvointia tukevia osia, mm. työergonomia ja henkinen hyvinvointi etätyössä.

Valmennuspaketit sisältävät muutamia lähityöskentelykertoja sekä verkossa toteuttavia valmennuksia. Valmennukset käynnistyvät syyskuussa ja jatkuvat maaliskuulle 2023 saakka.

Yrityksille valmennuksiin osallistuminen ei maksa mitään, vain käytetyn ajan. Yritykset voivat valita kokonaisuudesta itseään kiinnostavat valmennuspaketit. Valmennukset kerryttävät yrityksille de minimis -tukea.

Valmennuspakettien alustavat sisällöt on selvillä kesäkuussa. Tarkennettu valmennustarjotin esitellään 17.8. kaikille etätyöosaamisen kehittämisestä kiinnostuneille yrityksille järjestettävässä kick off -verkkotilaisuudessa. Tilaisuuteen ilmoittautuminen päättyy 14.8. Ilmoittaudu mukaan nyt! 

Panosta

Itseesi

Kehitä

Asiantuntemustasi

Etätyön kehittämisestä kiinnostuneiden yritysten ilmoittautuminen mukaan hankkeeseen päättyy elokuun lopussa.

Nyt on oikea hetki lähteä mukaan! Ota yhteyttä!

 

Etätyö – uhka vai mahdollisuus kainuulaisille yrityksille

Teksti: Päivi Dahl

Kirjoitin artikkelin etätyöstä, se julkaistiin Kainuun Sanomissa 7.3.2022.

Koronapandemia on vaikuttanut sekä julkisen sektorin että yritysten työntekoon viimeisten kahden vuoden aikana. Vuonna 2021 julkaistun Yrittäjägallupin mukaan on Pohjois- ja Itä-Suomessa tehty etätöitä 52 prosenttia yrityksistä. Alueen yrityksistä kolmannes aikoo lisätä pysyvästi monipaikkaista työtä ja lähes kolmannes yritysten henkilöstöstä aikoo jatkaa etätöissä.

Korona-aaltojen myötä etätyösuositus on ajanut työntekijät kotikonttoreihin niillä toimialoilla, joilla etätyön tekeminen on mahdollista. Valtakunnallinen etätyösuositus päättyi helmikuun lopussa. Nyt etätyö on jo muodostunut uudeksi normaaliksi. Palataanko nyt joukolla takaisin lähityöhön? Vai tuleeko käyttöön hybridityön malli? Työ, jota voidaan tehdä paikkariippumattomasti, on mahdollisuus niin työntekijälle kuin yritykselle.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on meneillään PIKA Kainuu – kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hanke, jossa kehitetään etätyöosaamista Kainuun yrityksissä. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa hankkeessa on meneillään etätyötä tekevien yritysten kartoitus sekä yrityksille kohdennettu tutkimuskysely. Tutkimuskyselyllä selvittämme kokemuksia etätyöstä, sen hyvistä ja huonoista puolista sekä näkemyksiä työnteon muodoista tulevaisuudessa. Lisäksi siinä kysytään etäilijöiden työhyvinvointia.

Yrityksissä etätyötä voidaan pohtia kahdesta suunnasta. Ensimmäinen on oman henkilöstön ja johdon osaamisen kehittäminen. Toiseksi voidaan miettiä yritysten työkulttuuria ja rekrytointitarpeita. Tässä tärkeänä näkökulmana ovat työn murros ja vuorovaikutus, esimerkiksi uuden henkilön perehdyttäminen yrityksen toimintaan etävälinein. Onnistummeko perehdytyksessä?

Alustavien tutkimuskyselyn tulosten perusteella voidaan sanoa, että Kainuussa etätyössä positiivista on työmatkojen väheneminen ja siitä saatava lisäaika omaan arkeen. Mutta vastauksista tulee myös esiin, että henkinen hyvinvointi ollut koetuksella. Lisäksi tarvitaan keinoja yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kehittämiseen.

HANKE järjestää yrityksille maalis-toukokuun aikana maksuttomia työpajoja. Niissä etsitään yritysten kanssa yhdessä lisää konkreettisia etätyöosaamisen kehittämiskohteita. Kyselyn ja työpajojen tuloksia hyödynnetään syksyllä pilotoitavien yritysten tarpeisiin suunnattujen valmennuspakettien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Osallistumalla työpajoihin pääset vaikuttamaan syksyllä pilotoitavien valmennuspakettien sisältöön, jotta valmennus vastaisi juuri sinun tarpeisiisi etätyön kehittämisen osalta. Ensimmäinen paja järjestetään maaliskuun 22. päivä ja sen teemoja ovat työn murros sekä työhyvinvointi.

Etätyöosaamisesta voidaan tehdä kainuulaisille yrityksille vetovoimatekijä. Ollaanko Kainuun yrityksissä tähän valmiita?

Linkki artikkeliin Kainuun Sanomiin: Näkökulma: Etätyö – uhka vai mahdollisuus kainuulaisille yrityksille? | Kainuun Sanomat

Lue artikkeli linkistä ja anna palautetta tai kommentoi!