Virtuaalityön tulevaisuus ja mahdollisuudet

Teksti: Päivi Dahl

Teksti on julkaistu Kainuun Sanomissa 18.4.2023 näkökulma-artikkelina.

Virtuaalityön tulevaisuus ja mahdollisuudet

Teknologia sulautuu kaikkeen on yksi tulevaisuuden työelämän kehityssuunnista. Näin ennakoidaan Sitran Työn tulevaisuudet megatrendien valossa – artikkelissa. Pandemian aikana otettiin loikka digipalveluiden käytössä ja työelämässä se liittyy työtapoihin, käytänteisiin ja työkulttuurin muutoksiin. Etä- ja virtuaalityössä huomattiin, mikä tekee läsnätyöstä arvokasta eli kohtaamiset ja epämuodolliset keskustelut työkavereiden kanssa. Olennaista on pohtia mitä uusia mahdollisuuksia avautuu, millaisia teknologisia ratkaisuja halutaan ottaa käyttöön ja millainen alusta sopii mihinkin tarkoitukseen. (Dufva, Solovjew-Vartiovaara ja Vataja 2021.)

Siirtyvätkö kokoukset avatar-maailmaan, mitä virtuaalilaseilla tehdään tulevaisuuden työelämässä? Pandemia vauhditti muun muassa virtuaalisten kokousympäristöjen kehitystyötä. Virtuaaliset kohtaamiset antavat kokemuksen yhteisöllisyydestä animoiduissa tiloissa. Kajaanin ammattikorkeakoululla (KAMK) on toteutettu animoituja tiloja kohtaamiseen virtuaalisessa VISIT KAMK -tapahtumassa pandemian aikana. Virtuaalisiin tiloihin voidaan tuoda digitaalisesti esimerkiksi poikkileikkauksia toiminnassa olevista moottoreista, animoituja miniatyyrikaupunkeja tai tila voidaan sisustaa oman lempiaiheen mukaan.

Virtuaalisen kokousympäristön suunnitteluun tarvitaan grafiikka- ja ohjelmisto-osaamista. Tätä osaamista on Kajaanissa ja lisäksi ammattikorkeakoululla osataan toteuttaa usein vain elokuvissa nähtyä hologrammitekniikkaa, jossa toisessa paikassa oleva henkilö tuodaan mukaan vaikka kokoukseen toiselle paikkakunnalle virtuaalisesti.

Tulevaisuuden virtuaalityö voi liittyä yrityksen vastuullisuuden tai kestävän kehityksen lisäämiseen omassa toiminnassaan. Yritys voi ottaa käyttöön digitaalisen palvelualustan, josta se voi varata käyttöönsä vaikkapa Kainuun palveluja omien yritysvierailujen järjestämisen tueksi. Virtuaalityön avulla voidaan vaikuttaa yrityksen hiilijalanjäljen pienentämiseen, kun matkustamista voidaan vähentää.

Virtuaalityö antaa mahdollisuuksia yhdistää teknologista osaamista arkipäivään. KAMK:ssa on testattu erilaisten kosketusnäyttöteknologioiden hyödyntämistä työmaaympäristöön. Esimerkiksi rakennuksen pohjapiirros saadaan muutettua paperimuodosta interaktiiviseksi projisoinniksi rakennustyömaalla. Projisoinnin avulla on testattu myös 1:1 suhteessa pohjapiirrosten ja fyysisten rakenteiden paikoittamista ennen kuin lattiaa on edes valettu.

Kamerakännyköiden yleistymisen kautta työmailla on jo totuttu digitaalisuuksiin, kuten videopuheluihin ja osittaisiin lisätyn todellisuuden (AR) tuomiin etuihin. Lisätty todellisuus on jo mukana koneiden ja laitteiden korjaamisessa. Tällöin korjaajalla on päässään joko virtuaalilasit tai päähän kiinnitettävä panta, johon on kiinnitetty tulitikkurasiaa pienempi näyttö silmälasisangassa. Korjaaja saa tarvittavat ohjeet luettavaksi näyttöön äänikomentoja hyödyntäen ilman että täytyisi irrottaa kädet kohteesta.

Yritysten ideat työn tekemisen kehittämisessä digitaaliseen tai virtuaaliseen suuntaan otetaan tosissaan Kajaanin ammattikorkeakoululla. Meiltä löytyy ammattilaisia ja insinöörejä sekä alan opiskelijoita. Virtuaalityö avaa runsaasti mahdollisuuksia yritysten toiminnan kehittämiseen. Tehdään yhdessä pienistä ideoista suuria tekoja.

Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) kainuulaisten yritysten etä- ja hybridityöosaamisen kehittämisen PIKA Kainuu -hankkeessa käsiteltiin virtuaalityön tulevaisuutta ja pohdittiin mihin suuntaan työelämä on muuttumassa.

Lähde:

Dufva M., Solovjew-Vartiovaara A. ja Vataja K. (2021). Työn tulevaisuudet megatrendien valossa. Saatavilla 24.3.2023 Työn tulevaisuudet megatrendien valossa – Sitra

Kirjoittaja: Päivi Dahl on filosofian maisteri, restonomi YAMK, AmO ja työskentelee projektipäällikkönä PIKA Kainuu – kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hankkeessa Kajaanin ammattikorkeakoululla.

Etätyön käsitteen laajentaminen

Teksti: Päivi Dahl

Olen laajentanut omaa käsitystäni etätyöstä. Etätyö ei nimittäin ole pelkästään tietokoneen ruudun välityksellä tapahtuvaa työtä! Se voi olla myös etäällä tehtävää, ohjattua ja vuorovaikutteista työtä.

Kajaanissa toimii Edukai Oy, joka valmistaa laitteita sekä tarjoaa palveluja reaaliaikaisen etätyön ja käsillä tekemisen (esim. koneiden ja laitteiden korjaamisen) mahdollistamiseen. Aina ei ole mahdollista liikuttaa asiantuntijaa työkohteeseen, mutta hän voi auttaa työntekijää reaaliaikaisesti tekemään työnsä, esim. korjaamaan laitevian, vaikka toiselta puolelta maailmaa oikeiden välineiden avulla.

Tällaisen paikasta riippumattoman etätyön, jossa tarvitaan myös molempia käsiä työn tekemiseen, mahdollistava välineistö on jo olemassa. Työntekijä pukee päähänsä workband:in eli pannan, jossa on kamera ja pikkuriikkinen näyttö. Kamera kuvaa sitä, mitä työntekijänä itse näet ja välittää videokuvaa reaaliaikaisesti esim. valvomoon, jossa voidaan antaa ohjeita ja keskustella työntekijän kanssa. Lisäksi pikkuriikkiseen näyttöön voidaan jakaa työntekijälle tarvittavaa informaatiota, esim. kaavioita tms.

Edukai Remote Services
Etätyössä auttaa Edukai Remote Services välineistö. Kuvakaappaus: Edukai esitelehtinen ERS

Työntekijä voi itse antaa äänikomentoja, joiden avulla hän voi pysäyttää livekuvan ja ottaa stillkuvan sekä zoomata sitä. Reaaliaikaisesti tämä kaikki informaatio kulkeutuu vaikkapa sinne valvomoon, jossa myös voidaan kuvaan tehdä vaikka tarkentavia nuolia tai suurennoksia tms.

Eli tässä välineistössä on työntekijälle oma päähän puettava workband sekä etäyhteys valvomoon, josta ohjeita ja informaatiota voidaan jakaa molempiin suuntiin täysin reaaliajassa. Tämä paketti saadaan toimimaan myös hieman heikommassa signaalikentässä erilaisten vahvistimien kautta.

Tämä olemassa olevien teknologioiden yhdistely tällaiseksi välinepaketiksi avaa hurjasti mahdollisuuksia eri tyyppisille yrityksille heidän etätyökäsitteen laajentamiseen ulos konttoreista.

Erittäin näppärää ja laajentaa todella etätyön mahdollisuuksia uusiin ulottuvuuksiin!

Jos kiinnostuit, niin tutustu linkistä tarkemmin! Jätä kommentti, mitä mieltä sinä olet tällaisesta etätyöstä?

https://www.edukai.fi/etapalvelut/

**********