Projektipäällikön 8. hankekatsaus – vauhti kiihtyy

Teksti Päivi Dahl

Hankeen ohjausryhmän 4. kokous saatiin pidettyä ja ilokseni hankkeen markkinointitoimet ja raportointi saivat kiitosta ohjausryhmän jäseniltä. Työn tekeminen jatkuu ja valmennusten sisältöjen suunnittelu jatkuu yrittäjien toiveiden mukaisesti.

Syyskuussa on huomattu, että aika on rajallista ja priorisointia täytyy jatkaa. Kevään valmennusten suunnittelu on kiivaimmillaan ja tarjouspyyntöjä lähetetään ja tarjouksia vastaanotetaan. Niiden vertailu ja päätösten tekeminen vie aikaa. Samoin aikataulujen sovittaminen.

Syyskuussa valmennukset jatkuivat Itsensä johtamisen kokonaisuudella. Nyt jo on  huomattu, että on vaikea saada osallistujia webinaarivalmennuksiin. Itsensä johtamisen verkkoluennoille osallistui noin 2-5 henkilöä  ja  luennoista tallenteet ovat olleet saatavilla hankkeen valmennusten Teams-sivuilla sekä hankkeen nettisivuilla. Tallenteista, yhteensä kuusi, on kahta katsottu yhden kerran.

Tallenteiden jälkikäsittely eli editointi haukkaa aikaa. Tallenteita ei tekstitetä, koska se veisi vielä enemmän työaikaa ja toiseksi hankkeessa ei ole siihen budjetoitu rahaa. Tallenteet ovat julkisesti katsottavissa kaksi viikkoa julkaisupäivästä hankkeen nettisivuilla.

Hankkeen nettisivuja päivitetään tiuhaan, koska loppusyksyn valmennusohjelma selkiytyy ja tarkentuu. Lisäksi kevään kokonaisuudet ovat työpöydällä ja niiden aikataulutus sekä sisällöt tarkentuvat myös vähitellen.

Hankkeessa tehtiin myös päätös siitä, että vaihdamme asiakkaille eli yrityksille suunnatun oppimisympäristön helppokäyttöisempään ja yksinkertaisempaan asiakkaiden näkökulmasta. Keräämme tästä  kokemuksia kevään ajan ja kirjaamme kokemukset ylös loppuraporttiin.

Oppimisympäristön muutokseen on varattava syksylle työaikaa, jotta keväällä voidaan ponnistaa uudestaan valmennusten asynkronisen (ajasta ja paikasta riippumattoman oppimisen) tarjonnan kanssa.

Työt jatkuvat ja yritämme saada mielenkiintoiset valmennukset keväälle valmiiksi marraskuun alkuun mennessä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *