Projektipäällikön hankekatsaus nro 5

Teksti Päivi Dahl

Nyt kesäkuun alussa on hyvä aika hieman pysähtyä ja katsoa kevätkautta, mitä hankkeessa on saatu aikaiseksi sekä tehdä avata myös hankkeen tulevaisuuden suunnitelmia.

Tammikuusta toukokuun loppuun mennessä on järjestetty tutkimukysely sekä pidetty kuusi työpajaa yrityskentälle. Työpajoihin osallistui henkilöitä kahdeksasta eri yrityksestä. Työpajoissa on käyty hyödyllisiä keskusteluja ja niistä on saatu valmennuksiin hyvin rakennusmateriaalia. Kiitokset kaikille työpajoihin osallistuneille!

Projektipäällikkö on kevään aikana kontaktoinut noin 50 erilaista yritystä, Kainuussa. Näistä potentiaalisia ja etätyön kehittämisestä kiinnostuneita yrityksiä on reilut 20 kappaletta. Yrityksiä on lähestytty sähköposteilla, lisäksi on soitettu yrityksiin tavallisia sekä näköpuheluja. Koronapan-demian laannuttua olen käynyt muutamassa yrityksessä esittelemässä hanketta ja keskustellut etätyön ja -osaamisen kehittämisestä ihan livenä ihmisten kanssa.

Kuvituskuva
Hankehallinta ja toteutuksen suunnittelu on olennainen osa projektipäällikön työtä. Kuva: Pixabay

Blogeja on julkaistu 18, joista kaksi on hankkeen tutkijan kirjoittamaa ja muut projektipäällikön käsialaa. Lehdissä julkaistuja asiantuntija-kirjoituksia on saatu julkisuuteen tähän mennessä kolme. Lisäksi hankkeeseen ostettiin advertoriaali eli ammattitoimittajan kirjoittama juttu Helsingin Sanomiin, tällä saatiin kansallista näkyvyyttä etätyön kehittämisen hankkeelle.

Hankkeen markkinointi on myös olennainen osa projektipäällikön työkuvaa. Tässä on kiva puoli se, että itsekin oppii aina jotakin uutta, mm. kyselyohjelman haltuunotto on hyvässä vauhdissa, samoin sosiaalisen median markkinointiosaamisen ymmärtäminen avaa silmiä.

Syksyn valmennuksia siis suunnittellaan sekä aikataulutetaan ja luodaan sisältöjä. Hankkeen budjettia on säädetty kahteen otteeseen ja on havaittu, että ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttämistä täytyy harkita tarkkaan, koska hintapyynnöt ovat korkeita. Tämä aiheuttaa valmennuksien suunnitteluun haasteita, mutta haasteet on tehty ratkaistavaksi!

Luvassa on syksylle mielenkiintoisia sisältöjä valmennuspaketteihin ja uskon vakaasti, että mukaan lähtevät yritykset tulevat saamaan uusia näkökulmia sekä osaamisen vahvistamista etätyön kehittämiseen liittyen.

Tämä blogiteksti on kirjoitettu kirjaimellisesti etätyössä – autossa matkalla Kajaanista etelään jossakin Iisalmen ja Mikkelin välissä. Kun nettiyhteys ja verkko toimii, niin töiden tekeminen onnistuu mainiosti.

 

Työpajoista eväitä valmennuspaketteihin

Teksti: Päivi Dahl

Työpajojen tarkoituksena on saada yrityksiltä täsmällistä tietoa syksyllä käynnistyviin valmennuksiin. Tarvitsemme tietoa, millaisiin etätyön asioihin yrityskentällä tarvitaan perehdytystä ja paneutumista.

PIKA Kainuu -hankkeessa on pidetty maaliskuussa kaksi yrityksille suunnattua työpajaa. Vielä on tulossa 4 työpajaa, kaksi huhtikuulla ja kaksi työpajaa toukokuulla.  Kaikkin työpajoihin on ilmoittaumiset auki. Työpajoihin ovat tervetulleita mukaan kaikki etätyöosaamisen kehittämisestä kiinnostuneet kainuulaiset yritykset.

Työpajoissa yritysten edustajilla on oivallinen keskustelu- ja ajatustenvaihtomahdollisuus toistensa kanssa. Yhdestä yrityksestä voi osallistua 1 -3 edustajaa / työpaja.

Työpajat toteutetaan verkossa kevään aikana. Kuva Pixabay

Kahdesta järjestystä työpajasta olemme jo saaneet tärkeitä teemoja syventävään käsittelyyn. Eräs asia, johon syksyllä tulemme järjestämään valmennusta liittyy verkkokousjärjestelmien käyttämiseen ja etävaikuttamiseen.

Toinen tärkeä teema syksylle tulee olemaan etäjohtaminen ja siihen liittyvät erilaiset asiat, mm. vuorovaikutus ja sopimisasiat. Lisäksi tulemme käsittelemään työhyvinvointia etä- ja hybridityössä erilaisista näkökulmista.

Odotan innolla jo seuraavia työpajoja, mitä tärkeitä asioita saadaan vielä nostettua esille!

******************************

Projektipäällikön 2. hankekatsaus

Teksti: Päivi Dahl

Helmikuu oli hyvin opettavainen projektipäällikölle. Työpäivien tunnit kuluvat nopeasti ja päivät sekä viikot hurahtivat vauhdilla.

Hankkeessa on viitekehyksen rakentaminen vielä kesken. Olemme keränneet kokemuksia muista hankkeista hyödynnettäväksi PIKA Kainuussa. Näistä nousee esiin mm. osallistujen rekrytoimiseen liittyvä  seikka, että yrityksiin tulee olla henkilökohtaisesti yhteydessä. Näin olen myös tehnyt sähköpostien lähetysten jälkeen, mutta tätä työtä vielä riittää jatkossakin.

Markkinointi on maratonmatka

Hankkeen markkinointi ja ihmisten tietoisuuteen nostaminen on maratonjuoksua. Tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä; somejulkaisujen valmistelua, ajattelua, kirjoittamista, näkökulmien pohdintaa, aineistojen lukemista. Sitten vielä markkinointikanavien hahmottamista, mistä ja miten tavoitan kohderyhmäni eli Kainuun alueen yrittäjät?

Olen saanut kohderyhmän tavoittamiseen apuja mm. Kainuun yrittäjät ry:ltä, kuntien yritysasiamiehiltä, kunnissa toimivilta yritysyhdistyksiltä sekä muilta KAMKin projektipäälliköiltä. Mutta silti yritysten mukaan saaminen on haasteellista. Se vaatii sitkeyttä ja puhe- sekä kirjoitustaitoja.

Tietosuoja

Projektipäällikkönä olen päässyt perehtymään tietosuoja-asioihin. Nämä ovat tärkeitä ymmärtää myös hanketyössä. Jos projektissa tehdään vaikkapa tutkimuskyselyä tai kerätään ilmoittautumisia tapahtumiin, niin hankkeella tulee olla ajantasainen tietosuojaseloste sekä -ilmoitus saatavilla. Selosteessa avataan mm. kuinka kerättyjä henkilötietoja käsitellään ja säilytetään.

PIKA Kainuu -hankkeen tutkimuskysely on avattu ja se on lähetetty yli 50 kainuulaiseen yritykseen. Tutkimuskyselyyn toivotaan vastauksia mahdollisimman laajasti eri toimialoilta. Kyselyyn voi vastata 4.3. saakka!

Hankehumppaa

Hankepuolella helmikuussa pidettiin ohajusryhmän kokous, jossa käsiteltiin ensimmäisen neljänneksen (syys-joulukuu 2021) ajalta hankkeen etenemistä. Tässä on myös perehdytty EURA2014-hankejärjestelmään seurantaraportin kirjoituksen ja muutoshakemuksen täyttämisen muodossa. Rahoittajan edustajan kanssa on käyty monta kehittävää keskustelua ja kiva huomata, että apua ja neuvoja saa silloin, kun niille on tarvetta.

Hankinta- ja kilpailutusasiat ovat myös olleet tapetilla helmikuussa. Tämä prosessi on sellainen, että hankintojen selvityksiä tulee ennakoida paljon ennen tarpeita ja niihin tulee varata riittävästi aikaa. Täytyy tehdä selvityksiä ja vertailuja sekä päätöksiä. Lisäksi tätyy muistaa pysyä selvillä hankebudjetista.

Verkostoituminen toisen projektien kanssa antaa mahdollisuuden myös vertaistuen saamiseen. On mukava käydä keskusteluja erilaisten hankkeiden projektihenkilöstön kanssa, aina keskusteluista saa jotain uutta näkökulmaa tai tiedon murusia myös itselleen.

Viikoittain tätyy ihan pysähtyä tekemään reflektointia ja katsoa mitä oppia on tarttunut mukaan. On se vain tärkeää huomata, että koko ajan jotakin oppia tarttuu myös itselle mukaan hanketyöskentelystä.

*************

 

Tutkimuskyselyillä kerätään tietoja

Teksti: Päivi Dahl

Miksi kannattaa vastata tutkimuskyselyyn? Turhan usea ajattelee, että eipä taida olla minun vastauksilla väliä. VÄÄRIN! Haluamme vastauksia mahdollisimman laajasti eri toimialoilta ja siksi myös sinun vastauksesi on tärkeä!

Kuvituskuva
Potkitaan palloa samaan suuntaan! Kuva: Pexles

PIKA Kainuu -hankkeen tutkimuskyselyllä keräämme tietoja ja selvitämme Kainuun yrityskentältä kokemuksia etätyöstä, sen hyvistä ja huonoista puolista sekä näkemyksiä työnteon muodoista tulevaisuudessa. Kyselyssä keskeisenä teemana on työhyvinvointi ja etätyön vaikutukset siihen.

Jos olet yrittäjä tai etätyötä tekevän yrityksen työntekijä, niin vastaa kyselyyn ja vinkkaa tästä eteenpäin!

Yrityksille suunnattuun kyselyyn toivomme vastauksia niin yritysten johdolta/esimiestasolta kuin myös itse yritysten henkilöstöltä. Kyselyyn vastaaminen ei sido yritystä mihinkään, eikä vastaajien henkilöllisyyys tule esille raportoitaessa.

Tutkimuskysely on avattu ja vastaamaan pääset tästä.

QR-koodi yrityskyselyyn
QR-koodi PIKA yrityskyselyyn

Kyselyn tuloksia hyödynnetään PIKA KAINUU – Kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hankkeessa kainuulaisille yrittäjille ja yritysten henkilöstölle järjestettävien valmennusten sisällön suunnittelussa, jotta koulutukset vastaisivat mahdollisimman hyvin yritysten tarpeita.

Vastaamalla voit vaikuttaa syksyllä starttaavien valmennusten sisältöihin!

Hankkeissa tehdään usein tutkimuskyselyjä ja kartoituksia. Nämä tutkimukset auttavat suuntamaan hanketyötä eteenpäin, jotta päästään siirtymään vaiheittain eteenpäin. Työelämän kytkeminen on tärkeä osa ammattikorkeakoulun TKI-työtä ja suoraan yrityskentältä kysymällä voidaan saada aitoja vastauksia.

Nämä vastaukset ovat siis erittäin tärkeitä ja niiden avulla pystymme myös suuntamaan opetuksen kehitystä oikeaan suuntaan sekä vastaamaan yrityskentän tarpeisiin.

Siun vastauksella on siis merkitystä, auta meitä kehittämään yritysten toimintaa ja vastaa tutkimuskyselyyn!

********

Hankeyhteistyö yritysten kanssa

Teksti: Päivi Dahl

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on parasta aikaa meneillään lähes 70 erilaista hanketta. Hyvin monessa hankkeessa lähestytään Kainuun yrityksiä ja halutaan heitä mukaan kehittämään omaa toimintaansa. Näin tehdään myös PIKA Kainuu -hankkeessa.

Kainuussa toimii tuhansia yrityksiä eri toimialoilla. Yrityskenttä on laaja ja potentiaalisten yritysten mukaan saaminen hankkeisiin perustuu usein hankehenkilöstön verkostoihin sekä ammattikorkeakoulun ylläpitämään yritys- ja palveluhakemistoon. Tämä puolestaan voi johtaa siihen, että yritykset saavat soittoja ja yhteydenottoja ammattikorkeakoululta erilaisista hankkeista.

Kuvituskuva
Sijaintimerkki. Lähde Pixabay.

Yritysten mukaan saaminen siis perustuu tehokkaaseen hankeviestintään, hankkeen markkinointiin sekä hankkeen ajankohtaiseen ja yrityksiä hyödyttävään teemaan.

Projektipäällikkö vastaa usein sekä hankkeesta että myös viestinnästä ja markkinoinnista.  Vuorovaikutustaidot pääsevät esiin niin kirjallisissa tuotoksissa kuin yritysten kontaktointipuheluissa.

PIKA Kainuu hankeessa tarjotaan apua yrityksille, joissa tarvitaan lisätukea esimerkiksi etätyöhön, yhteisiin pelisääntöihin, työkulttuurin muutokseen, työhyvinvointiin, etäjohtamiseen jne. Näitä kehitettäviä asioita kysytään suoraan yrityksistä tutkimuskyselyllä.

Etätyöhön liittyviä teemoja vielä syvennetään maaliskuussa hankkeseen mukaan lähteville yrityksille suunnatuissa työpajoissa. Työpajoihin ilmoittautuminen avautuu helmikuun lopulla.

Työpajoihin ja valmennuksiin osallistuminen ei maksa yrityksille mitään muuta kuin, niihin sijoitetun työajan, ja ne kerryttävät yritykselle de minimis -tukea.

Toivon, että Kainuusta saadaan mukaan laajasti eri alojen yrityksiä, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan etätyöskentelyssä.

Lähde mukaan!

********

 

Projektipäällikön 1. hankekatsaus

Teksti: Päivi Dahl

Tänään helmikuun 1. päivänä, on tehty kuukausi tehokasta työtä PIKA Kainuu -hankkeen eteenpäin viemiseksi. Syksyllä alkanut hanke edistyi tulolloin kovin hitaasti, koska työskentelin lehtorina opetuksessa. Mutta vuoden vaihteen jälkeen on hanke lähtenyt edistymään hyvällä vauhdilla, kun olen päässyt tekemään hanketta vuoden vaihteen jälkeen täysipäiväisesti.

Olen palanen kerrallaan ottanut projektiin liittyviä asioita haltuun. Yksi koko hankkeen kestoajan yltäviä asioita ovat viestintä ja markkinointi. Hankkeen julkisuuden lisäämiseksi olen avannut hankkeelle sivun facebookiin ja valjastanut oman henkilökohtaisen LinkedIn -tilini hankkeen käyttöön sekä selvitellyt netti-/blogisivuston avaamista. Sekin on saatu ratkaistua ja PIKA Kainuun sivusto avattiin juuri ihmisten nähtäville.

Vuoden vaihteessa hankkeessa aloitti työnsä myös tutkija, joka on suunnitellut pari kyselyä. Yksi kysely lähtee helmikuun aikana yrityskentälle ja toinen suunnataan Kainuun työntekijäjärjestöille. Lisäksi tutkija etsii erilaisista tilastosta tietoja hankkeen viitekehyksen rakentamiseen. Kyselyjen ja selvittelyjen perusteella selvitetään Kainuun yrityskentältä etätyöhön liittyviä tarkempia kehityskohteita.

Hankkeessa työskentelee lisäksi asiantuntija, joka on käynyt läpi jo päättyneitä hankkeita, joissa on teemoina mm. etätyö ja työhyvinvointi. Tämä on olennaista tietoa, kun tässä hankkeessa siirrytään seuraavaan vaiheeseen eli ryhdytään suunnittelemaan syksyllä käynnistyvien valmennusten sisältöjä. Eli pohjatyöt tehdään kunnolla, niin sitten on hyvä siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Pohjatöistä laaditaan vielä ns. viitekehysasiakirja eli kirjoitetaan havainnot ja omat ajatukset sekä ideat ylös. Niistä saadaan sitten raamit jatkotyöskentelylle.

 

Kuvituskuva
Kuva: Pixabay

Hanketyössä myös olennainen tekijä on hyvä talousasiantuntija. Meillä KAMKissa työskentelee muutama tällainen asiantuntija ja PIKA Kainuu hankkeella on myös oma spesialisti. Hän auttaa rahojen seurannassa sekä tuottaa tarvittavia talousraportteja ja antaa täsmällisiä neuvoja ja ohjeita hankkeen etenemisen aikana. Hankkeita tukee myös projektiasiantuntija, joka auttaa projektipäälliköitä luotsaamaan asioita eteenpäin ja pystyy neuvomaan kaikissa hankekysymyksissä.

Kuukauden tehokkaan työskentelyn aikana olen huomannut, että projektipäälliköllä saa olla monta rautaa tulessa, kun asioita täytyy selvittää monelta eri taholta ja suunnalta. On myös ollut ilo huomata, että kysyvälle vastataan. Näin projektipäällikkökin saa vähitellen muodostettua hanketyöskentelystä kokonaiskuvan ja pystyy asettamaan suuntaviivoja ja tavoitteita seuraavalle kuukaudelle.

Tästä on hyvä jatkaa hankkeen etenemisen suunnittelua.

********