PIKA -valmennuspakettien suunnittelu on alkanut

Teksti Päivi Dahl

PIKA-tutkimuskyselyn sekä järjestettyjen työpajojen tulokset antavat jo tietoa siitä, että kainuulaisissa yrityksissä tarvitaan lisää osaamista muun muassa etä- ja muutosjohtamiseen sekä verkkokokoustaitojen ja tietoturvaosaamisen valmennukseen. Yksi havainto on, että etätyössä tarvitaan työyhteisöjen yhteisöllisyyden ja vuorovaikutustaitojen sekä itsensä johtamisen valmennusta.

Kyselyn ja työpajojen tuloksena suunnitellaan yrityskentälle kolme erilaista valmennuspakettia, jotka kohdentuvat yritysten johto- ja esihenkilötasolle, henkilöstöille sekä etätyön teknologisiin asioihin.

Yrityksistä on noussut kiinnostusta myös hybridityöosaamiseen sekä virtuaalisen todellisuuden mukaan saamiseen tulevaisuuden työhön. Lisäksi valmennuksiin sisällytetään työhyvinvointia tukevia osia, mm. työergonomia ja henkinen hyvinvointi etätyössä.

Valmennuspaketit sisältävät muutamia lähityöskentelykertoja sekä verkossa toteuttavia valmennuksia. Valmennukset käynnistyvät syyskuussa ja jatkuvat maaliskuulle 2023 saakka.

Yrityksille valmennuksiin osallistuminen ei maksa mitään, vain käytetyn ajan. Yritykset voivat valita kokonaisuudesta itseään kiinnostavat valmennuspaketit. Valmennukset kerryttävät yrityksille de minimis -tukea.

Valmennuspakettien alustavat sisällöt on selvillä kesäkuussa. Tarkennettu valmennustarjotin esitellään 17.8. kaikille etätyöosaamisen kehittämisestä kiinnostuneille yrityksille järjestettävässä kick off -verkkotilaisuudessa. Tilaisuuteen ilmoittautuminen päättyy 14.8. Ilmoittaudu mukaan nyt! 

Panosta

Itseesi

Kehitä

Asiantuntemustasi

Etätyön kehittämisestä kiinnostuneiden yritysten ilmoittautuminen mukaan hankkeeseen päättyy elokuun lopussa.

Nyt on oikea hetki lähteä mukaan! Ota yhteyttä!

 

Etätyö lisää hyvinvointia – miksi?

Teksti Päivi Dahl

Etätyötä voidaan tehdä työaikana, mutta sitä ei tarvitse tehdä aina kotoa käsin tai työnantajan työpisteeltä. Tämä on mainio mahdollisuus, mikäli työnantajan kanssa on yhteisesti etukäteen sovittu etätyön tekemisestä ja pelisäännöistä.

Etätyösopimukseen voi olla kirjoitettu, että työtä tehdään työaikalainsäädännön puitteissa, mistä tahansa paikasta, josta se onnistuu. Tosin jotkin työnantajat eivät mahdollista etätyötä ulkomailta, koska siitä voi aiheutua tietoturvariski tai muita ongelmia vaikkapa etätyövakuutuksen kattavuuden osalta.

Yrityksillä on erilaisia käytäntöjä mm. työntekijöiden vakuutusten kattavuuden suhteen ja siksi kannattaa selvittää oman yrityksen vakuutukset, kattavatko ne mahdollisesti etätyössä sattuvat tapaturmat.

Toinen asia mikä kannattaa selvittää on etätyösopimuksen sisältö. Mitä sopimukseen on kirjattu töiden tekemisestä ja työajasta sekä mahdollisesti tietoturvasta. Tarvitseeko olla tiettyinä aikoina tavoitettavissa ja kuinka saadaan yhteys, jos on tärkeitä yhteisesti käsiteltäviä asioita.

Työnantajalla on työaikalain mukaisesti velvollisuus seurata työaikaa. Jos yrityksessä on käytössä joustotyöaika, niin silloin töitä voi tehdä, kun siihen on itselle sopiva aika. Joustotyössä kokonaistyöaika ei pitene eli työtuntien määrää ei tule kasvattaa. Yleensä etätyössä ei saa tehdä ylitöitä, vaan niistä tulee aina sopia esihenkilön tai yrityksen johdon kanssa.

Etätyöpiste etelän auringossa. Kuva Unsplash.

Etätyössä työn rytmittäminen ja omiin aikatauluihin sovittaminen on helpompaa kuin lähityössä. Tekemisiään voi jaksottaa ja taukoja voi upottaa omaan työpäivään sopiviin kohtiin. Etätyössä kuitenkin tulee muistaa, että ylitöitä ei tarvitse tehdä ja jostotyössä kokonaistyöaika on se, mitä seurataan.

Tutkimuksissa on havaittu, että kun työntekijä itse pääsee vaikuttamaan oman työnsä tekemiseen ja sisältöön, niin se lisää työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Siksi etätyö on yksi erittäin hyvä työmuoto nyt ja tulevaisuudessa.

*****************

Projektipäällikön 3. hankekatsaus

Teksti: Päivi Dahl

Maaliskuun hanget hohtivat uutta lunta ja aurinko on paistanut ja hellinyt etätyöntekijöitä. Välillä on joutunut ihan vetämään verhoa ikkunan eteen, ettei häikäistyisi täysin hangen kirkkaudesta.

Hankkeessa on paiskittu kovasti töitä työpajojen eteen. Maaliskuun alussa hanke oli esillä paikallisissa sanomalehdissä ja aiheesta on myös vielä artikkelit luettavissa.

Olen kontaktoinut yrityksiä niin soittamalla kuin sähköposteilla. Lisäksi on tehty välillistä markkinointia yrityskentälle erilaisten uutiskirjeiden palstoilla. Sosiaalisen median kanaviin olen tehnyt päivityksiä niin itse asiasta kuin hiukan kevyemmistä teemoista.

Mediatiedote työpajoista sai kivasti huomiota ja tiistaina 22.3. päästiin ihan radion paikallisuutisiin etä- ja hybridityön kehittämisen teemalla!

Työpajojen suunnittelun ja vetämisen rinnalla ajatukset kypsyvät myös valmennuspakettien suunnitteluun. Hankesuunnitelma on siis ohjehuora ja siinä on annettu raamit, joissa tätyy pysyä. Muutoin hiekkalaatikossa saa tehdä sellaisia toimia, jotka tähtäävät hankkeen tavoitteseen eli työhyvinvoinnnin, tuottavuuden ja työnhallinnan lisäämiseen yrityksissä. Olen tiivistänyt tavoitteen etätyöasiantuntijoiden valmentamiseksi kainuulaisiin yrityksiin.

Kuvituskuva
Hanke on kuin hiekkalaatikko. Kuva Pexles

Toinen teema maaliskuussa on ollut verkostoituminen ja tietojen syventäminen mm. webinaarien kautta. Olen osallistunut mm. ajankäytön hallinta ja etä- ja hybridityön jurdikka -webinaareihin. Nämä ovat antaneet uutta tietoa ja syventäneet ajatusta, mitä syksyn valmennuksiin voisi ottaa mukaan. Kaupallista koulutustarjontaa alkaa jo olla runsaasti, mutta benchmarkkausta tätyy tehdä, jotta saadaan rakennettua  syksylle hyvät ja kiinnostavat valmennuspaketit.

Mikä on se keino, jolla yritykset saadaan kiinnostumaan ja osallistumaan?  Miten ison porkkanan tarvitsen, että se haukataan? Kommentoi ja anna palautetta!

************

Työpajoista eväitä valmennuspaketteihin

Teksti: Päivi Dahl

Työpajojen tarkoituksena on saada yrityksiltä täsmällistä tietoa syksyllä käynnistyviin valmennuksiin. Tarvitsemme tietoa, millaisiin etätyön asioihin yrityskentällä tarvitaan perehdytystä ja paneutumista.

PIKA Kainuu -hankkeessa on pidetty maaliskuussa kaksi yrityksille suunnattua työpajaa. Vielä on tulossa 4 työpajaa, kaksi huhtikuulla ja kaksi työpajaa toukokuulla.  Kaikkin työpajoihin on ilmoittaumiset auki. Työpajoihin ovat tervetulleita mukaan kaikki etätyöosaamisen kehittämisestä kiinnostuneet kainuulaiset yritykset.

Työpajoissa yritysten edustajilla on oivallinen keskustelu- ja ajatustenvaihtomahdollisuus toistensa kanssa. Yhdestä yrityksestä voi osallistua 1 -3 edustajaa / työpaja.

Työpajat toteutetaan verkossa kevään aikana. Kuva Pixabay

Kahdesta järjestystä työpajasta olemme jo saaneet tärkeitä teemoja syventävään käsittelyyn. Eräs asia, johon syksyllä tulemme järjestämään valmennusta liittyy verkkokousjärjestelmien käyttämiseen ja etävaikuttamiseen.

Toinen tärkeä teema syksylle tulee olemaan etäjohtaminen ja siihen liittyvät erilaiset asiat, mm. vuorovaikutus ja sopimisasiat. Lisäksi tulemme käsittelemään työhyvinvointia etä- ja hybridityössä erilaisista näkökulmista.

Odotan innolla jo seuraavia työpajoja, mitä tärkeitä asioita saadaan vielä nostettua esille!

******************************

Ajanhallinta etä- ja hybridityössä ei ole vain yksilön asia

Teksti: Päivi Dahl

Osallistuin Työterveyslaitoksen webinaariin Ajanhallinta asiantuntijatyössä ja nostan siitä nyt esiin muutamia havaintojani.

TTL:n erityisasiantuntija Kirsi Yli-Kaitala (2022) avasi vuonna 2018 tehdyn  Työolotutkimuksen tuloksia. Tutkimuksessa ajankäytön haasteeksi nousi mm. työssä koettu kiire, jota naiset kokevat enemmän kuin miehet. Kiireeseen vaikuttavat mm. tiukat aikataulut, työn keskeytykset (puhelin, pikaviestimet jne.), liian monta samanaikaista työtehtävää ja tunne siitä, ettei ehdi paneutua tehtäviinsä.

Näistä voi aiheutua myös sitä, että työasiat pyörivät mielessä vapaa-ajalla. Eli työn teon olosuhteet voivat johtaa ns. multitaskaamiseen ja keskittymisvaikeuksiin.

Yli-Kaitala nosti esiin sen, että etätyössä tarvitaan uusia toimintatapoja ja pelisääntöjä. Tämä johtuu siitä, että kun asioita ei hoideta kasvotusten, niin ongelmia voi kasautua. Myös viestien ja kanavien määrä lisääntyy ja digikokoukset kuormittavat. Keskeytysten määrää täytyy hallita myös etätyössä ja taukojen merkitys korostuu.

Etätyöstä on havaittu, että se oi myös kuormittaa ja sitä kautta uhata jopa työhyvinvointia. TTL:n Miten Suomi voi -tutkimuksessa (2022) on havaittu, että työn imu ja työtyytyväisyys ovat laskeneet sekä työuupumusoireet kasvaneet vastaajien iästä riippumatta. Sama tutkimus kertoo sen, että parhaiten voidaan hybridityössä, jossa saadaan sosiaalista tukea, nähdään ja luotetaan työkavereihin ja opitaan myös uusia asioita.

Työajanhallinta ei ole vain yhden ihmisen, työntekijän vastuulla, vaan se on sosiaalinen prosessi. Siihen vaikuttaa niin organisaation kuin yrityksen käytänteet, rakenteet ja normit. Nämä luovat kehikon, jossa ajanhallintaa järjestetään.

Muuttuva työ, työn ja tehtävien sirpaloituminen, pakottaa yritykset ja organisaatiot pohtimaan ajankäyttöä uudestaan yhdessä työntekijöiden kanssa. Ratkaisuja tulee etsiä kaikilla organisaation tasoilla; koko yrityksen, johtamisen, työyhteisön ja asiantuntijoiden tasoilla. Yksi olennainen asia on priorisointi, eli asioiden asettaminen tärkeysjärjestykseen.

”Yksikään ajanhallinnan menetelmä ei takaa sitä, että asiantuntija saa kaiken valmiiksi, jos työtä on liikaa.” – Kirsi Yli-Kaitala (2022) webinaarissa.

Jokaisessa organisaatiossa tulee keskustella ja sopia yhteisistä pelisäännöistä ajankäyttöön ja tavoitettavuuteen eli vuorovaikutukseen ja viestintään. Täytyy luoda psykologinen turvallisuuden tunne työyhteisöön. Sitten voidaan jopa vahvistaa työtyytyväisyyttä.

Kuvituskuva
Projektipäällikkö osallistui webinaariin etätyöpisteeltä kotikonttorista.

Webinaari pidettiin 16.3.2022 ja se oli osa Työterveyslaitoksen Opi verkossa -webinaarisarjaa.

Etätyö – uhka vai mahdollisuus kainuulaisille yrityksille

Teksti: Päivi Dahl

Kirjoitin artikkelin etätyöstä, se julkaistiin Kainuun Sanomissa 7.3.2022.

Koronapandemia on vaikuttanut sekä julkisen sektorin että yritysten työntekoon viimeisten kahden vuoden aikana. Vuonna 2021 julkaistun Yrittäjägallupin mukaan on Pohjois- ja Itä-Suomessa tehty etätöitä 52 prosenttia yrityksistä. Alueen yrityksistä kolmannes aikoo lisätä pysyvästi monipaikkaista työtä ja lähes kolmannes yritysten henkilöstöstä aikoo jatkaa etätöissä.

Korona-aaltojen myötä etätyösuositus on ajanut työntekijät kotikonttoreihin niillä toimialoilla, joilla etätyön tekeminen on mahdollista. Valtakunnallinen etätyösuositus päättyi helmikuun lopussa. Nyt etätyö on jo muodostunut uudeksi normaaliksi. Palataanko nyt joukolla takaisin lähityöhön? Vai tuleeko käyttöön hybridityön malli? Työ, jota voidaan tehdä paikkariippumattomasti, on mahdollisuus niin työntekijälle kuin yritykselle.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on meneillään PIKA Kainuu – kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hanke, jossa kehitetään etätyöosaamista Kainuun yrityksissä. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa hankkeessa on meneillään etätyötä tekevien yritysten kartoitus sekä yrityksille kohdennettu tutkimuskysely. Tutkimuskyselyllä selvittämme kokemuksia etätyöstä, sen hyvistä ja huonoista puolista sekä näkemyksiä työnteon muodoista tulevaisuudessa. Lisäksi siinä kysytään etäilijöiden työhyvinvointia.

Yrityksissä etätyötä voidaan pohtia kahdesta suunnasta. Ensimmäinen on oman henkilöstön ja johdon osaamisen kehittäminen. Toiseksi voidaan miettiä yritysten työkulttuuria ja rekrytointitarpeita. Tässä tärkeänä näkökulmana ovat työn murros ja vuorovaikutus, esimerkiksi uuden henkilön perehdyttäminen yrityksen toimintaan etävälinein. Onnistummeko perehdytyksessä?

Alustavien tutkimuskyselyn tulosten perusteella voidaan sanoa, että Kainuussa etätyössä positiivista on työmatkojen väheneminen ja siitä saatava lisäaika omaan arkeen. Mutta vastauksista tulee myös esiin, että henkinen hyvinvointi ollut koetuksella. Lisäksi tarvitaan keinoja yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kehittämiseen.

HANKE järjestää yrityksille maalis-toukokuun aikana maksuttomia työpajoja. Niissä etsitään yritysten kanssa yhdessä lisää konkreettisia etätyöosaamisen kehittämiskohteita. Kyselyn ja työpajojen tuloksia hyödynnetään syksyllä pilotoitavien yritysten tarpeisiin suunnattujen valmennuspakettien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Osallistumalla työpajoihin pääset vaikuttamaan syksyllä pilotoitavien valmennuspakettien sisältöön, jotta valmennus vastaisi juuri sinun tarpeisiisi etätyön kehittämisen osalta. Ensimmäinen paja järjestetään maaliskuun 22. päivä ja sen teemoja ovat työn murros sekä työhyvinvointi.

Etätyöosaamisesta voidaan tehdä kainuulaisille yrityksille vetovoimatekijä. Ollaanko Kainuun yrityksissä tähän valmiita?

Linkki artikkeliin Kainuun Sanomiin: Näkökulma: Etätyö – uhka vai mahdollisuus kainuulaisille yrityksille? | Kainuun Sanomat

Lue artikkeli linkistä ja anna palautetta tai kommentoi!

Etätyön käsitteen laajentaminen

Teksti: Päivi Dahl

Olen laajentanut omaa käsitystäni etätyöstä. Etätyö ei nimittäin ole pelkästään tietokoneen ruudun välityksellä tapahtuvaa työtä! Se voi olla myös etäällä tehtävää, ohjattua ja vuorovaikutteista työtä.

Kajaanissa toimii Edukai Oy, joka valmistaa laitteita sekä tarjoaa palveluja reaaliaikaisen etätyön ja käsillä tekemisen (esim. koneiden ja laitteiden korjaamisen) mahdollistamiseen. Aina ei ole mahdollista liikuttaa asiantuntijaa työkohteeseen, mutta hän voi auttaa työntekijää reaaliaikaisesti tekemään työnsä, esim. korjaamaan laitevian, vaikka toiselta puolelta maailmaa oikeiden välineiden avulla.

Tällaisen paikasta riippumattoman etätyön, jossa tarvitaan myös molempia käsiä työn tekemiseen, mahdollistava välineistö on jo olemassa. Työntekijä pukee päähänsä workband:in eli pannan, jossa on kamera ja pikkuriikkinen näyttö. Kamera kuvaa sitä, mitä työntekijänä itse näet ja välittää videokuvaa reaaliaikaisesti esim. valvomoon, jossa voidaan antaa ohjeita ja keskustella työntekijän kanssa. Lisäksi pikkuriikkiseen näyttöön voidaan jakaa työntekijälle tarvittavaa informaatiota, esim. kaavioita tms.

Edukai Remote Services
Etätyössä auttaa Edukai Remote Services välineistö. Kuvakaappaus: Edukai esitelehtinen ERS

Työntekijä voi itse antaa äänikomentoja, joiden avulla hän voi pysäyttää livekuvan ja ottaa stillkuvan sekä zoomata sitä. Reaaliaikaisesti tämä kaikki informaatio kulkeutuu vaikkapa sinne valvomoon, jossa myös voidaan kuvaan tehdä vaikka tarkentavia nuolia tai suurennoksia tms.

Eli tässä välineistössä on työntekijälle oma päähän puettava workband sekä etäyhteys valvomoon, josta ohjeita ja informaatiota voidaan jakaa molempiin suuntiin täysin reaaliajassa. Tämä paketti saadaan toimimaan myös hieman heikommassa signaalikentässä erilaisten vahvistimien kautta.

Tämä olemassa olevien teknologioiden yhdistely tällaiseksi välinepaketiksi avaa hurjasti mahdollisuuksia eri tyyppisille yrityksille heidän etätyökäsitteen laajentamiseen ulos konttoreista.

Erittäin näppärää ja laajentaa todella etätyön mahdollisuuksia uusiin ulottuvuuksiin!

Jos kiinnostuit, niin tutustu linkistä tarkemmin! Jätä kommentti, mitä mieltä sinä olet tällaisesta etätyöstä?

https://www.edukai.fi/etapalvelut/

**********

Tutkimuskyselyillä kerätään tietoja

Teksti: Päivi Dahl

Miksi kannattaa vastata tutkimuskyselyyn? Turhan usea ajattelee, että eipä taida olla minun vastauksilla väliä. VÄÄRIN! Haluamme vastauksia mahdollisimman laajasti eri toimialoilta ja siksi myös sinun vastauksesi on tärkeä!

Kuvituskuva
Potkitaan palloa samaan suuntaan! Kuva: Pexles

PIKA Kainuu -hankkeen tutkimuskyselyllä keräämme tietoja ja selvitämme Kainuun yrityskentältä kokemuksia etätyöstä, sen hyvistä ja huonoista puolista sekä näkemyksiä työnteon muodoista tulevaisuudessa. Kyselyssä keskeisenä teemana on työhyvinvointi ja etätyön vaikutukset siihen.

Jos olet yrittäjä tai etätyötä tekevän yrityksen työntekijä, niin vastaa kyselyyn ja vinkkaa tästä eteenpäin!

Yrityksille suunnattuun kyselyyn toivomme vastauksia niin yritysten johdolta/esimiestasolta kuin myös itse yritysten henkilöstöltä. Kyselyyn vastaaminen ei sido yritystä mihinkään, eikä vastaajien henkilöllisyyys tule esille raportoitaessa.

Tutkimuskysely on avattu ja vastaamaan pääset tästä.

QR-koodi yrityskyselyyn
QR-koodi PIKA yrityskyselyyn

Kyselyn tuloksia hyödynnetään PIKA KAINUU – Kestävä digitaalinen tulevaisuuden työ -hankkeessa kainuulaisille yrittäjille ja yritysten henkilöstölle järjestettävien valmennusten sisällön suunnittelussa, jotta koulutukset vastaisivat mahdollisimman hyvin yritysten tarpeita.

Vastaamalla voit vaikuttaa syksyllä starttaavien valmennusten sisältöihin!

Hankkeissa tehdään usein tutkimuskyselyjä ja kartoituksia. Nämä tutkimukset auttavat suuntamaan hanketyötä eteenpäin, jotta päästään siirtymään vaiheittain eteenpäin. Työelämän kytkeminen on tärkeä osa ammattikorkeakoulun TKI-työtä ja suoraan yrityskentältä kysymällä voidaan saada aitoja vastauksia.

Nämä vastaukset ovat siis erittäin tärkeitä ja niiden avulla pystymme myös suuntamaan opetuksen kehitystä oikeaan suuntaan sekä vastaamaan yrityskentän tarpeisiin.

Siun vastauksella on siis merkitystä, auta meitä kehittämään yritysten toimintaa ja vastaa tutkimuskyselyyn!

********

Etätyö, hybridityö, lähityö – käsiteviidakon avausta

Teksti: Päivi Dahl

Työn tekeminen eri muodoissaan on nykypäivän kesto puheenaihe. Kuka tekee lähityötä, toinen etätyötä, kolmas hybridityötä. Nyt selvitetään, mitä näillä oikein tarkoitetaan.

Henna Makkonen-Craig on avannut Kielikellon (4/2021) artikkelissa käsitteiden eroja ja hän toteaa, että käsitteiden käyttäminen riippuu näkökulmasta eli siitä, miltä kantilta asiaa haluaa tarkastella.

Lähityö asetetaan yleensä etätyön vastakohdaksi ja sillä viitataan konttorilla tai toimistolla työskentelyyn. Etätyötä ajatellaan usein työnantajan tarjoaman fyysisen työpaikan näkökulmasta siten, että työnantajan tilassa tehty työ on ns. lähityötä. (Makkonen-Craig 2021.)

Kaksi näyttöö ja näppäimistö
Projektipäällikön työpiste työpaikalla. Kuva: Päivi Dahl

Lähityö voi olla kuitenkin myös jotain aivan päinvastaista. Lähityö voi tarkoittaa myös esim. sosiaali- ja terveysalan työtä, jossa mennään asiakkaan lähelle esim. hoito- tai auttamistilanteessa. (Makkonen-Craig 2021.)

Kuitenkin lähityön ja etätyön lisäksi voidaan käyttää käsitettä läsnätyö, joka puolestaan voi tarkoittaa myös virtuaalisesti paikalla olemista. Eli kokouksissa tai oppitunneilla voidaan olla läsnä etäyhteyksin, vaikka ei olla fyysisesti toisiaan lähellä. (Makkonen-Craig 2021.)

Etätyötä voidaan siis tehdä kotona tai jossakin muualla työntekjälle sopivassa tilassa, esim. kirjastolla, kahvilassa tai vaikkapa etätyöntekijöille suunnitelluissa yhteistyötiloissa. Täytyy myös ymmärtää, että etänä työskentely ei tarkoita yksin työskentelyä, vaan työntekemisessä tarvitaan myös yhteistyötä ja vuorovaikutusta toisten kanssa.

Hybridityöllä tarkoitetaan työn tekemisen mallia, jossa töitä tehdään joustavasti sekä organisaation toimitiloissa että kotona. (Moderni työ n. d.) Hybridityössä on aiheellista keskustella paikan lisäksi ajasta eli siitä miten työtä tehdään ja kuinka ollaan vuorovaikutuksessa.

Kirsi Väisäsen kirjoittamassa Työ, terveys, turvallisuus -verkkolehden (2021) artikkelissa on haastateltu organisaatiopsykologi Outi Ikosta, jonka mielestä on neljä tärkeää asiaa, jotka tulee ottaa huomioon hybridityössä. Niitä ovat yhteenkuuluvuus ja luottamus, rakenteet ja koordinointi, tehokas kommunikaatio ja onnistunut esihenkilötyö. Nämä sisältyvät hyvään johtajuuteen ja siinäkin tarvitaan tukea. Mutta se on jo toisen blogitekstin teema.

Tämä teksti on kirjoitettu lähityönä konttorilla työnantajan tiloissa.

 

Lähteet:

Makkonen-Craig , H. (2021). Etätyö, lähityö ja läsnätyö. Kielikello verkkolehti 4/2021.

Moderni työ. N. d. Ei paluuta menneeseen – hybridityö on uusi normaali. Saatavilla 31.1.2021 Ei paluuta menneeseen – hybridityö on uusi normaali – Moderni työ (modernityo.fi)

Väisänen, K. (2021). Työn muotoilua tarvitaan, kun yhdistetään etä- ja lähityötä. Työ, terveys ja turvallisuus -verkkojulkaisu. Saatavilla 8.2.2021 Työn muotoilua tarvitaan, kun yhdistetään etä- ja lähityötä – Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT (tttlehti.fi)

********

Etätyöosaamisesta etua yritykselle

Teksti: Päivi Dahl

Paikka- ja aikariippumaton työ voidaan nähdä yrityksessä mahdollisuutena toiminnan tehostamiseen ja laadun kehittämiseen. Työskentelyn eri muodot tukevat henkilöstön työhyvin­vointia ja niillä voidaan vaikuttaa yrityksen tuloksentekokykyyn sekä tuottavuuteen.

Ajasta ja paikasta riippumaton työskentely vaatii työntekijältä kykyä itseohjautuvuuteen sekä valmiutta tiimiohjautuvuuteen. Työntekijän itsensä johtamisen taitoja vahvistamalla kehitetään hänen etätyövalmiuksiaan ja -­osaamistaan.

Tulevaisuudessa entistä useampi esihenkilö tulee työskentelemään hajautetussa organisaatiossa, jossa työntekijät tekevät työtä siellä, missä se on kustannustehokkainta ja järkevintä. Esihenkilön johdettavat työyksiköt ja niiden henkilöstö voivat olla maantieteellisesti hajallaan, jolloin tarve etäjohtamiseen ja sen osaamiseen korostuu. Näin voi syntyä myös tarve päivittää yrityksen johtamisosaamista.

PIKA Kainuu -hankkeen tavoitteena on lisätä Kainuun yritysten paikasta riippumattoman työn tekemisen osaamista. Johtohenkilöiden ja yritysten tärkeimmän pääoman eli henkilöstön etätyötaitoja lisätään valmennuksilla. Työntekijöille suunnatuissa valmennuksissa lisätään itse- ja tiimiohjautuvuuden sekä tarvittavien teknologioiden osaamista. Esihenkilöiden ja johdon osalta sparrataan johtamisosaamista  etä- ja hybridityö ympäristössä.

Eli tässäkin voidaan todeta Albert Einsteinin sanoin: ”Mieli on kuin laskuvarjo – toimii vain avoinna.”  Tällä tarkoitan, että oma mieli täytyy pitää avoinna uusille ajatuksille, vain sillä tavoin voimme laajentaa omaa tietämystämme asioista.

********