Projektipäällikön 1. hankekatsaus

Teksti: Päivi Dahl

Tänään helmikuun 1. päivänä, on tehty kuukausi tehokasta työtä PIKA Kainuu -hankkeen eteenpäin viemiseksi. Syksyllä alkanut hanke edistyi tulolloin kovin hitaasti, koska työskentelin lehtorina opetuksessa. Mutta vuoden vaihteen jälkeen on hanke lähtenyt edistymään hyvällä vauhdilla, kun olen päässyt tekemään hanketta vuoden vaihteen jälkeen täysipäiväisesti.

Olen palanen kerrallaan ottanut projektiin liittyviä asioita haltuun. Yksi koko hankkeen kestoajan yltäviä asioita ovat viestintä ja markkinointi. Hankkeen julkisuuden lisäämiseksi olen avannut hankkeelle sivun facebookiin ja valjastanut oman henkilökohtaisen LinkedIn -tilini hankkeen käyttöön sekä selvitellyt netti-/blogisivuston avaamista. Sekin on saatu ratkaistua ja PIKA Kainuun sivusto avattiin juuri ihmisten nähtäville.

Vuoden vaihteessa hankkeessa aloitti työnsä myös tutkija, joka on suunnitellut pari kyselyä. Yksi kysely lähtee helmikuun aikana yrityskentälle ja toinen suunnataan Kainuun työntekijäjärjestöille. Lisäksi tutkija etsii erilaisista tilastosta tietoja hankkeen viitekehyksen rakentamiseen. Kyselyjen ja selvittelyjen perusteella selvitetään Kainuun yrityskentältä etätyöhön liittyviä tarkempia kehityskohteita.

Hankkeessa työskentelee lisäksi asiantuntija, joka on käynyt läpi jo päättyneitä hankkeita, joissa on teemoina mm. etätyö ja työhyvinvointi. Tämä on olennaista tietoa, kun tässä hankkeessa siirrytään seuraavaan vaiheeseen eli ryhdytään suunnittelemaan syksyllä käynnistyvien valmennusten sisältöjä. Eli pohjatyöt tehdään kunnolla, niin sitten on hyvä siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Pohjatöistä laaditaan vielä ns. viitekehysasiakirja eli kirjoitetaan havainnot ja omat ajatukset sekä ideat ylös. Niistä saadaan sitten raamit jatkotyöskentelylle.

 

Kuvituskuva
Kuva: Pixabay

Hanketyössä myös olennainen tekijä on hyvä talousasiantuntija. Meillä KAMKissa työskentelee muutama tällainen asiantuntija ja PIKA Kainuu hankkeella on myös oma spesialisti. Hän auttaa rahojen seurannassa sekä tuottaa tarvittavia talousraportteja ja antaa täsmällisiä neuvoja ja ohjeita hankkeen etenemisen aikana. Hankkeita tukee myös projektiasiantuntija, joka auttaa projektipäälliköitä luotsaamaan asioita eteenpäin ja pystyy neuvomaan kaikissa hankekysymyksissä.

Kuukauden tehokkaan työskentelyn aikana olen huomannut, että projektipäälliköllä saa olla monta rautaa tulessa, kun asioita täytyy selvittää monelta eri taholta ja suunnalta. On myös ollut ilo huomata, että kysyvälle vastataan. Näin projektipäällikkökin saa vähitellen muodostettua hanketyöskentelystä kokonaiskuvan ja pystyy asettamaan suuntaviivoja ja tavoitteita seuraavalle kuukaudelle.

Tästä on hyvä jatkaa hankkeen etenemisen suunnittelua.

********

Etätyöosaamisesta etua yritykselle

Teksti: Päivi Dahl

Paikka- ja aikariippumaton työ voidaan nähdä yrityksessä mahdollisuutena toiminnan tehostamiseen ja laadun kehittämiseen. Työskentelyn eri muodot tukevat henkilöstön työhyvin­vointia ja niillä voidaan vaikuttaa yrityksen tuloksentekokykyyn sekä tuottavuuteen.

Ajasta ja paikasta riippumaton työskentely vaatii työntekijältä kykyä itseohjautuvuuteen sekä valmiutta tiimiohjautuvuuteen. Työntekijän itsensä johtamisen taitoja vahvistamalla kehitetään hänen etätyövalmiuksiaan ja -­osaamistaan.

Tulevaisuudessa entistä useampi esihenkilö tulee työskentelemään hajautetussa organisaatiossa, jossa työntekijät tekevät työtä siellä, missä se on kustannustehokkainta ja järkevintä. Esihenkilön johdettavat työyksiköt ja niiden henkilöstö voivat olla maantieteellisesti hajallaan, jolloin tarve etäjohtamiseen ja sen osaamiseen korostuu. Näin voi syntyä myös tarve päivittää yrityksen johtamisosaamista.

PIKA Kainuu -hankkeen tavoitteena on lisätä Kainuun yritysten paikasta riippumattoman työn tekemisen osaamista. Johtohenkilöiden ja yritysten tärkeimmän pääoman eli henkilöstön etätyötaitoja lisätään valmennuksilla. Työntekijöille suunnatuissa valmennuksissa lisätään itse- ja tiimiohjautuvuuden sekä tarvittavien teknologioiden osaamista. Esihenkilöiden ja johdon osalta sparrataan johtamisosaamista  etä- ja hybridityö ympäristössä.

Eli tässäkin voidaan todeta Albert Einsteinin sanoin: ”Mieli on kuin laskuvarjo – toimii vain avoinna.”  Tällä tarkoitan, että oma mieli täytyy pitää avoinna uusille ajatuksille, vain sillä tavoin voimme laajentaa omaa tietämystämme asioista.

********