Mentorointia Nakertajassa

Kahden vuoden päätoiminen mentorointi vaihtui tuttuun luokanopettajan työhön.

Toki mentorointi ei loppunut kokonaan vaan joka viides viikko toimin mentorina sijaisen hoitaessa luokanopettajan työn.

Kaksi ensimmäistä mentorointiviikkoa on ollut Nakertajan koulussa.

Kesällä valmistunut laajennus ja monet uudistukset myös vanhalla puolella ovat tuoneet lisähaasteita digiloikkaan mm. huonosti toimivan tai jopa toimimattoman intran suhteen.

Onneksi alkuvaikeudet on nyt pääosin selätetty. Tosin uudella puolella katkeaa vielä sähköt, kun laittaa läppärivaunun latautumaan.

Ekaluokkalaisten kanssa olemme ottaneet o365-tilit käyttöön ja harjoitelleet hieman kirjoittamista Word-ohjelmalla. Ipadiin on myös tutustuttu ja sen käyttöä harjoiteltu.

Ylemmillä luokilla pääasiana on ollut O365:n ja OneNote-muistikirjan käytön harjoittelu.

Chromebookit ovat olleet ihmettelyn ja harjoittelun kohteena. OneNoten päivitys aiheutti hankaluuksia Chromebookin kanssa. Onneksi Tuomo-mentori keksi konstin kiertää ongelma.

Koulussamme olleet AirServer-ohjelmat on kaluston uusimisen myötä poistuneet ja tilalle on tullut Via Kramer- merkkiset peilausboxit. Näiden kanssa on ollut suuria ongelmia. Videotoisto pätkii pahasti ja välillä laite ei edes löydä vieressä olevaa iPadia.

Toivottavasti kalliit laitteet saadaan toimimaan asianmukaisesti lähiaikoina.

Vaikka mentoroinnin pitäisi olla pedagogista mentorointia, usein olen joutunut toimimaan myös teknisenä tukena. Varmaan tuttua kaikille mentoreille.

Opettajat ja oppilaat ovat ottaneet digiloikan hyvällä asenteella vastaan ja mentorointia on ollut mukava tehdä kaikissa luokissa.

Hyvää syyslomaa viikon päästä kaikille.

Jukka-mentori

Jaa tämä:

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *