Tag Archives: tutoropettaja

Toukokuun terveiset

Lukuvuosi 2018-2019 on lopuillaan ja koulutyö on päättymässä. Kajaanin perusopetuksen yläkouluissa O365-ohjelmat olivat käytössä mitä erilaisimmissa oppimistehtävissä ja  harjoituksissa, joista olen kirjoittanut aikaisemmissa blogeissani. Koulutyön arjessa jokainen päivä on erilainen, omanlaisensa, ja uudet työvälineet mahdollistavat uudenlaisia oppimisen oivalluksia. Keskuskoululla fysiikan tunnilla 7-luokan ryhmästä paikalla oli vain osa oppilaista, toisen puoliskon ollessa muissa tehtävissä. Miten siis

Read More

Jaa tämä:

Peliosaamista ja robotiikkaa

”Lumi suli, kevät tuli, puro sanoi puli puli…” Todellakin kevät tuli rytinällä ja niin myös takatalvi näin toukokuun alkuun. Kajaanin perusopetuksen yläkouluissa koulupäivät ovat olleet työntäyteisiä, kuten myös tvt-mentorointikin. OPS2016 on avannut uusia mahdollisuuksia; peliosaaminen, robotiikka ja ohjelmointi yhdessä ovat nyt ”in”. Kuluvan lukuvuoden aikana on käynnistynyt ”Pelimoottori ja 3D-mallintaminen -kehittämishanke, (OPH Innovaatio ja kokeilu

Read More

Jaa tämä:

Työpajat ja digityöt

Talven selkä on jo taitettu, kevättä kohti keikkuen mennään. Olemme aloittaneet yläkoulujen opettajien kanssa Lehtikankaalla, lyseolla ja keskuskoululla digipedatyöpajat, jotka myös ovat kikykoulutuksia. Vastaanotto koulutusmahdollisuudelle on ollut hyvä ja myös luokkahuoneissa oppilailla kilkkaa O365. Yläkoulujen tvt-mentoroinnin aikana on usein tullut esille tilanteita, joissa opettajien henkilökohtaiset laitteemme ja luokkahuoneissa olevat työkoneet kaipaisivat ”herättelyä” aktiivisempaan työkäyttöön. Tällöin

Read More

Jaa tämä: