Hei! Sinä siellä,…

…mitä sitä on taas tullut tehtyä?

Monenlaisia asioita on kokeiltu, onnistuttu ja epäonnistuttu – kuten pitääkin. Jotain on jätetty kokeilemattakin.

Musemage on osoittautunut toimivaksi työvälineeksi videokuvaamisen lisäksi myös animaatiotöissä. Siinä on mainio ”haamukuva-apuri”, joka tarkoittaa sitä, että edellinen kuvaotos näkyy himmeänä kuvana taustalla ja silloin on helppo siirtää kohteita riittävän vähän. Näin saadaan jouhevaa animaatiokuvaa aikaan. Mainiota! Siis kannattaa kokeilla.

Kun välineet tulevat tutuiksi, on mahdollisuus laajentaa harjoiteltavaa ainesta suuremmalle alueelle. Esimerkiksi musiikin tekeminen on helppoa iPadin Garageband-sovelluksella. Lopputulokset eivät juurikaan välttämättä erotu radiokanavien pop-musiikista. Ja mistä se sitten kertookaan? Sitä saa kukin itse tykönänsä pohtia ja tulla juuri mieleiseensä johtopäätökseen, koska silloin siitä tulee tyytyväinen mieli.

Kertaaminen on tärkeää tvt-asioissa. Eräänkin luokan opettaja toivoi, että oppilaat voisivat tehdä PowerPoint-juttuja, vaikka niitä oli edelliselläkin mentorointikerralla tehty. Mentorina vähän harmitti. Mutta, mutta… koululaiset muistivat hienosti aiemmin opitut asiat ja siksipä nyt oli mahdollista mennä syvemmälle ohjelman käyttämiseen. Siirtymät ja animaatiotehosteet otettiin innolla vastaan ja kokeiluun. Esitysgrafiikkaa kokeiltiin myös Sway-sovelluksella. Se on vähän rajoittuneempi kuin PowerPoint, mutta sillä saadaan tehtyä web-sivumaisempia tuotoksia ja joskus se on hyvä.

Koodausharjoituksia teimme Bee-Bot-sovelluksella alkulämmittelyksi pienemmillä oppilailla, mutta varsin pian Schratch jr on osoittautunut tarpeelliseksi. Ekaluokkalaiset saivat kokeilla tätä pienen alkuesittelyn jälkeen ja loistavasti he löysivätkin siitä monenlaisia ominaisuuksia käytettäväksi. Varsinaisena tehtävänä oli tehdä kahden objektin kohtaaminen niin, että se saa lisää liikettä aikaan. Esimerkiksi hahmo törmää jalkapalloon, joka sitten lähtee liikkeelle oikean tilanteen mukaisesti. Hienoja oivalluksia sain taas nähdä!

Yksi ongelma tulee säännöllisen jatkuvasti ja edelleen esille: iPadien OneNote-sovelluksesta liian moni koululainen kirjautuu ulos vain puolittaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että puolet uloskirjautumistyöstä jää seuraavalle OneNoten käyttäjälle – ja sehän on aivan väärin! Jatkuvasti oppituntien alkuja kuluu hukkaan, kun oppilaat eivät pääse kirjautumaan suoraan työskentelyalustalle ja ovat vielä tilanteen hämmentävyydestä puoliksi sekaisin. Kuka keksii supervarman keinon uloskirjautumisongelman ratkaisemiseksi? Mentoripäivinä asiaa ainakin harjoitellaan. Opettajalla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta tarkastaa jokaista iPadia tunnin päätteeksi, joten se ei ainakaan ole supervarmaa. Tai silloin ainakin on supervarmaa, että näitä huolimattomasti uloskirjattuja laitteita on edelleenkin. Ehkäpä tähänkin tarvittaisiin jokin tekninen ratkaisu, kuten muihinkin ihmiskunnan suuriin ongelmiin.

ViLLE on oppimisanalytiikkatyökalu, jota olen käyttänyt kuluneen talven aikana. ViLLE kirjoitetaan vähän hassusti, mutta ViLLE itsessään ei ole lainkaan hassumpi juttu. Kysymys on Turun yliopiston kehittelemästä matematiikan ja äidinkielen harjoitusalustasta, jossa toistojen avulla saadaan tutkimusten mukaan hyviä oppimistuloksia aikaan. Opettaja voi eriyttää tehtäviä kullekin oppilaalle sopiviksi ja saada tilastotietoja luokkansa etenemisestä. Oppilaat saavat suorittamistaan tehtävistä pisteitä ja pokaaleja. He pystyvät itsekin eriyttämään tehtäviä tasolleen sopiviksi, sillä pronssi-, hopea- ja kultatason tehtävistä saa aivan yhtä paljon pisteitä.

Itse pääsin tammi-helmikuussa ViLLE-kurssille ja siitä pitäen luokassani on pidetty ViLLE-tunti noin kerran viikossa. On kiva nähdä onnistumisia erilaisissa tehtävissä. Varsinkin haasteellisten pulmatehtävien läpäiseminen saa aikaan JES!!-huudahduksia. Pidän myös siitä, että oppilaat saavat antaa tehtävistä palautetta ViLLE-tiimille, joka vielä viitsii nähdä vaivaa vastatakseen henkilökohtaisesti palautteenantajalle. ViLLE on todellinen työkalu verrattuna kirjasarjojen omiin sähköisiin tehtävämateriaaleihin. Suosittelen! Ja moni muukin minua ansioituneempi suosittelee. Heti kiinni vain ViLLEen, kun siihen ilmenee mahdollisuus!

Edellisen vuoden tvt-mentori, Vatasen Olli, on tehnyt ilmeisesti lähtemättömän vaikutuksen joihinkin Teppanan koulun oppilaisiin, kun Olliksi minua kutsuivat. Tulkitsin asian niin, että suoriuduin mentorin tehtävästä yhtä hyvin kuin arkkimentorimme itse. Tulkinta on omin luvin tehty  ja voi olla vailla todellisuuspohjaakin. Tai ehkä Olli tarkoittaa heidän puheissaan yleensäkin tvt-mentoria? Silloin se pitäisi kirjoittaa pienellä alkukirjaimella.

Jos vähän mietin tätä mennyttä mentorivuotta, voin sanoa, että kiva vuosi on takana. Onhan sitä vielä vähän edessäkin tietenkin, yhden mentoriviikon vielä ehdin hoidella tämän lukuvuoden aikana. Itse  olen oppinut monenlaisia taitoja ja parhaani mukaan niitä olen koettanut jakaa eteenkin päin. Oikein kivalta on kuulostanut, kun opettaja on mentoriviikon aikana todennut, että on varannut luokalleen säännöllisen vuoron tietokoneen tai iPadin käyttämiseen – siitä se lähtee!

Nyt on aika siirtyä pääsiäislomaselle ja huilata hiukan ennen normiarkea. Siis ottaa vähän zerotoniinia sielun virkistykseksi.

 

Hyvää pääsiäistä!

Tuomo

Jaa tämä:

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *