Koodausta ja animaatioita

Nyt alkavat kierrokset olla siinä vaiheessa, että kaikille oppilaille on saatu tunnukset kuntoon ja olemme päässet oikeasti tekemään sekä toteuttamaan itseämme. Ensimmäisellä mentorointikierroksella pääpaino tekemisissä oli ennen kaikkea OneNoten käytön opettelussa ja tunnusten toiminnan varmistamisessa. Nyt toisella kierroksella monet luokat ovat tilanneet paljon myös muuta tekemistä.

Animaatioiden tekeminen on ollut nyt hyvin suosittua useammassakin eri luokassa. Animaatioiden tekemisessä hyvin yhdistyy useita eri aineita. Pääsääntöisesti se kuitenkin painottuu toki äidinkieleen ja kuvaamataitoon, mutta siinä osin yhdistyy myös muitakin. Minulla on ollut tapana kaikkien luokkien kanssa sellainen, että aluksi oppilaat miettivät vapaasti tarinaa esimerkiksi kirjoitelman muodossa. Tämän jälkeen heidän tehtävänään on toteuttaa kuvakäsikirjoitus ja toteuttaa kuvauksessa tarvittavat materiaalit (hahmot, taustat jne.). Sen jälkeen, kun suunnittelu on tehty oppilaat pääsevät harjoittelemaan, jonka jälkeen sitten itse kuvaaminen toteutetaan. Kuvaamiseen on käytetty StopMotion nimistä sovellusta. Se on todettu riittävän helppokäyttöiseksi, mutta toisaalta se tekee valmiiksi hyvän animaatiovideon ilman sen kummempia viritelmiä. Editointi sitten on hoidettu käyttäen iMovie sovellusta. Sitä monet oppilaat osaavat jo valmiiksi käyttää ja sillä niin äänen kuin kuvankin editointi sekä erilaisien tekstien ja efektien lisääminen onnistuu riittävän helposti.

Tällä mentorointikierroksella erikoisuutena on tullut mukaan myös Green Screenin hyödyntäminen. Teimme useamman luokka-asteen kanssa 6. luokkien maantiedon projektiin uutisvideoita. Oppilaat tekivät haastatteluja ollen esimerkiksi lähi-idän kaupungissa tai olivat perinteisessä uutisstudiossa. Taustat ja ympäristö luotiin hyödyntäen Green Screeniä. Tähän käytimme Musemage-sovellusta. Tämän sovelluksen ainoana huonona puolena on sen videon loppuun jättämä vesileima. Muuten se ei onneksi lisää sitä videoon. Musemagen kohdalla ikävänä rajoituksena on se, että Green Screeniin laitettava taustakuva on oltava kuvaustilanteessa jo paikoillaan. Itse kaipaisin mahdollisuutta lisätä tausta vasta jälkieditoinnin yhteydessä. Tästä syystä jonkun verran kuviin tulee ylimääräisiä ”virheitä” ja särinää. Jälkieditoituna näitä mitä luultavimmin pystyisi paremmin säätämään. Myös valaistuksen suhteen sovellus vaikuttaa varsin herkältä ja olemassa olevilla säätömahdollisuuksilla lopputulokseen jää väistämättä hieman virheitä. Kaipailisin hieman parempaa sovellusta, mutta tämä tässä vaiheessa paras mitä olemme löytäneet. Musemage sisältää myös paljon muitakin hienoja omainaisuuksia, kuten esimerkiksi erilaiset efektit, joissa eri aikakaudet ja sääolosuhteet ovat erityisen hauskoja.

Ohjelmoinnissa olen toteuttanut oppilaiden kanssa tietynlaista jatkumoa. Yleensä aloitan opetuksen lyhyellä motivoinnilla ja selvityksellä siitä, että miksi ohjelmointia peruskoulussa tehdään ja mihin sitä yleensäkin maailmassa tarvitaan? Tämän jälkeen jatkumo on yleensä ollut siten, että aloitus Code.org:n tehtävillä. Oppilaiden suosikkeja ovat olleet Starwars ja Minecraft. Näiden lisäksi myös Frozen on ollut kiva, varsinkin jos luokalla on sattunut juuri olemaan  yleensäkin aiheena matematiikassa kulmat ja geometria. Code.org:lla ”lämmittelyn” jälkeen olen pyrkinyt usein käyttöön ottamaan Scratchin, jolla on tehty joko erilaisia harjoituksia ominaisuuksien esittelyksi, mutta sitten on hiljalleen edetty tekemään itsenäisesti animaatioita tai pelejä. Varsinkin 5-6 luokan oppilaat ovat olleet erittäin eteviä  juuri Scratchin käytössä, kun heidät vain hieman johdattelee oikeiden työkalujen ja menetelmien käyttöön.

Yleisesti ottaen mentoroidessa oppilaat ovat olleet innostuneita, ja opettajatkin.. 😉 Valitettavasti vielä en erilaisten aikatauluongelmien vuoksi ole päässyt mentoroimaan aivan kaikkia mentorointiryhmiäni. Kevään puolella toivottavasti pääsemme viimeistenkin kanssa toimimaan. Kokonaisuudessaan syksy onkin ollut mielestäni onnistunut. Olen olen tyytyväinen, että lähdin mukaan toimintaan.. Tällä kierroksella harjoittelimme oppilaiden kanssa kuvankäsittelyä ja teimme joulukortteja hyödyntäen Paint.Nettiä. Leikkaaminen ja liimaaminen sekä tasot tulivat tutuiksi. Mukavaa Joulun odotusta kaikille alla olevan esimerkkityön muodossa!

 

Jaa tämä:

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *