Monipuolista digioppimista

Tästä mentoriviikostani haluan ensimmäiseksi jakaa sen tunteen, kun huomaat, että digioppimisessa on päästy jo sille tasolle, että suurin osa ajasta voidaan tehdä töitä pedagogisesti mielekkäästä näkökulmasta. Enää ei suurin osa ajasta kulu kirjautumisiin. Ne alkavat sujua. Tallentamiset ja tuotosten jakaminen eri tavoilla näyttävät myös sujuvan luontevasti. Tekniikkakin on palvellut kiitettävästi koko viikon, melkein. Mahtavaa, oppilaat! Hienoa, opettajat! Kiitos, KamIt!

Viikko oli monipuolinen sisällöiltään. Opastin ohjelmoinnin alkeisiin Bee-Bot -sovelluksen avulla. Toisessa luokassa oltiin ohjelmoinnissa jo pidemmällä, mutta Scratch-ympäristö oli vielä kokeilematta. Kuudesluokkalaiset ottivat sen heti monipuolisesti haltuunsa ja jaksoivat koodailla keskittyneesti pitkän tovin.

Omalta osaltani olen saanut nyt yhden tärkeän meille mentoreille annetun tavoitteen suoritettua. Viimeinkin kaikilla mentoroitavilla luokillani on OneNote-muistikirja tälle lukuvuodelle. Jatkossa koen tärkeäksi kysellä opettajien ja oppilaitten kokemuksia sen käytöstä, opastaa ja muistutella sekä antaa vinkkejä OneNoten hyödyntämiseen opetuksessa.

Lähestyvä itsenäisyysjuhla toi mentorille juhlavaa työtä. Olin mukana auttamassa juhlaelokuvan tekemisessä. Oppilaat olivat harjoitelleet valmiiksi todella hyvin. Heidän kanssaan teimme elokuvaan Green-Screen – tekniikalla muun muassa aidon tuntuisia kohtauksia menneitten aikojen heinäpellolta.

Heinäpellolla töissä.

Nelosten kanssa otimme haltuun iMovien käyttöä. Kaksi luokkaa teki elokuvan ”Minun kouluni”. Käsikirjoitusta ei tarvittu, vaan oppilaat pääsivät heti innostuneesti kuvaamaan koulun paikkoja ja lyhyitä tapahtumien pätkiä. Editointivaiheessa he loivat niihin omaleimaista tunnelmaa taustamusiikkien, äänitehosteiden ja kuvatekstien avulla. Kaikille oli todella tärkeää saada oma työ talteen, että sen voi näyttää kotona.

Yhden nelosluokan kanssa teimme Stop Motion-sovelluksella animaatiot, joita tehostimme musiikilla iMovien puolella. Olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että näiden digiprojektien tekeminen ei ole muusta oppimisesta pois, vaan niiden avulla pääsemme oppimiskokonaisuuksien äärelle monipuolisia taitoja käyttäen. Tekniikka ei ole silloin enää se ykkösjuttu, vaan uuden luominen ja uuden oppiminen.

Marraskuisin terveisin: Leea

Tällaisiin luoviin tuotoksiin oli hyvä lopettaa oma mentoriviikko.

Jaa tämä:

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *