Ohjelmointia, sarjakuvia ja pilvipalveluiden peruskäyttöä

Palaan tässä blogissa ihan ensimmäiseen kokonaiseen kouluviikkoon syksyn alussa. Kirjoittelen myös tämän kuluneen viikon tapahtumista. Opetan Keskuskoulussa 5. luokkaa, joten on luontevaa, että mentoroin rinnakkaisluokat. Lisäksi mentoroin valmistavan opetuksen luokassa koulullammeKeskuskoulussa on kaksi mentoria alakoulun puolella. Tarvittaessa työskentelemme joustavasti myös ”toistemme tonteilla”. Seminaarin koulun mentoroin kokonaan. Siellä ovat alkuopetusluokat sekä valmistavan opetuksen luokka. 

Harjoittelimme Keskuskoulun valmistavan opetuksen 3.-6. -luokan kanssa koulusanastoa. Kuvasimme asioita koulun sisällä ja pihalla iPadeilla.  Peilasimme pädeiltä oppilaiden kuvaamat asiat ja harjoittelimme niihin liittyviä käsitteitä. AirServerin toimintakuntoon saaminen vaati pari soittoa tietohallintoon. Harjoittelimme myös perusfraaseja tekemällä pienet sarjakuvat (Strip Designer). Kuvasimme tilanteet pareittain, tekstitys kirjoitettiin puhekupliin.

Saman ohjelman avulla kertasimme sanaluokkia (verbit) Keskuskoulun erityisopetuksen 5-6 luokalla

Kolmosluokkien kanssa kerrattiin ohjelmointiin liittyviä asioita. Kaksi ryhmää harjoitteli koodausta BeeBot-roboteilla ja yksi ryhmä läppäreillä Koodaustunti-sivustolla. Koneille kirjautuminen kesäloman jälkeen vei paljon aikaa. CTRL+Alt+Del oli kokonaan uusi asia oppilaille, jotka olivat alkuopetuksessa tottuneet työskentelemään tableteilla. Muutama salasanakin oli kesän aikana unohtunut. Starwars-hahmot saatiin kuitenkin toimimaan halutulla tavalla.

 

Käsitöissä opastuksen aiheena oli suunnitelmien dokumentointi kuvaamalla. Opettelimme myös kuvien rajaamista ja niiden siirtämisen AirDropin avulla. Työnä toisella ryhmällä on pyyheliina vohvelikankaasta. Toinen ryhmä aloitti pujottelupelin suunnittelun. Pari kerrallaan oppilaat kävivät dokumentoimassa suunnitelmansa samalla, kun toiset aloittivat piirilevyjen poraamisen.

 

Rinnakkaisluokan open kanssa kertasimme luokan muistikirja OneNoteen liittyviä asioita. Opastin uusien oppilaiden lisäämisen luokan muistikirjaan. Oppilaiden poistaminen ja muistikirjan nimen muuttaminen jäivät selvitettäviksi myöhemmin. Huomasimme, että jos luokka on lisätty kokonaisena muistikirjaa tehdessä, yksittäisiä oppilaita ei voi poistaa.  Otin myös O365-tunnukset käyttöön uudelle oppilaalle. Lisäksi tiedonhakua iPadeilla ja O365-pilvipalvelun käytön kertaamista kesän jälkeen.

 

Kaikille ekaluokkalaisille otetaan käyttöön Office 365 -tunnukset.  Ryhmätunnilla mietittiin salasanat. Yritettiin vaihtaa ne iPadeilla. Se ei onnistunut, ei myöskään turvakysymysten rekisteröinti, eikä salasanan resetointi. Näppärimmin homma hoitui, kun vaihdoin salasanat itse open PC-koneella. Toisen ryhmän salasanojen muuttaminen jäänee seuraavaan mentorointikertaan.

 

Kakkosluokat harjoittelivat kirjoittamista Wordilla O365:ssä iPadeilla. Yksi luokka kirjoitti peikkotarinoita, toinen lukumatotarinoita.  Kuvattiin luonnonmateriaaleista, langasta ja puuhelmistä tehdyt peikot tai käsityönä valmistetut lukumadot. Kirjauduttiin Wordiin, opella tunnukset ja salasanat tallessa. Opeteltiin lisäämään kuva Wordiin. Tallennettiin tuotos OneDriveen ja jaettiin se opelle. Kirjauduttiin ulos pädeiltä. Open kanssa kerrattiin vielä Wordin nollaaminen työskentelyn jälkeen.

Kakkosluokilla kerrattiin viiden kertotaulua BeeBottien avulla. Ope teki nopeasti pikkulapuille kertolaskut ja tulot. Oppilaspari ohjelmoi robotin kertolaskusta oikean tulon kohdalle.

Valmistavassa opetuksessa 1. – 2. luokilla kertasimme värejä koodaamalla käskyt BeeBoteille. Samalla tavalla harjoittelimme ekaluokalla myös kuvan ja alkuäänteen yhdistämistä.

 

Kahteen ensimmäiseen mentorointiviikkoon mahtui paljon muutakin. On mukava jatkaa mentorina kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäisenä vuonna mentoroin koko lukuvuoden. Viime vuonna mentoroin kolme tuntia viikossa oman työni ohella omassa koulussa. Tämän vuoden systeemi viikko mentorointia ja neljä viikkoa oman luokan kanssa vaikuttaa toimivalta.

 

Anne, mentoreiden kakkosringin eka mentori

 

Jaa tämä:

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *