Annen blogi: Tasaista arkea

Edellisen blogini jälkeen lähivalmennustunnit jatkuivat Keskuskoulussa ja Teppanassa. Suurin osa ajasta on mennyt oppilaiden Office 365 -tunnusten käyttöönotossa ja uuteen ympäristöön tutustumisessa. Office 365 käyttöönoton nopeuttamiseksi oppilaat saivat kotiin ennakkotehtävän: Mieti valmiiksi salasana ja vastaukset turvakysymyksiin. Pienemmät oppilaat pohtivat nämä yhdessä huoltajiensa kanssa. Tällä tavalla salasanoista tuli sellaisia, että oppilaat muistavat ne helpommin.

160118_Anne_01

Pilvipalveluun tutustuttiin eri tavoilla riippuen siitä, mitä luokan ohjelmassa sillä hetkellä oli. Harjoittelimme sähköpostin käyttöä. Kirjoitimme Word Onlinella tarinoita joulusta, joululahjoista, harrastuksista, äidinkielen kirjan hahmoista jne. Monet yllin ja historian aiheet tulivat myös kirjoitetuiksi. Oppilaat pohtivat esim. Antiikin ja nykyajan sodan eroja tai kirjoittivat Sibelius-konsertin innostamina tietotekstiä säveltäjän elämästä ja tuotannosta. Myös hienoja PowerPoint-esityksiä eri aiheista valmistui. Lisäksi Sway tuli tutuksi muutamalle oppilaalle. Kaikille se ei vielä ollut latautunut siinä vaiheessa, kun aloitimme O365:n käytön. Omien tuotosten jakamista opettajalle ja luokkatovereille harjoiteltiin ahkerasti

160118_Anne_02

Ryhmätöitäkin ehdimme pilvessä tehdä. Yksi oppilaista loi aluksi uuden PowerPointesityksen ja lisäsi tyhjät diat. Hän nimesi työn ja  jakoi sen muille ryhmän jäsenille. Oppilaat sopivat keskenään, mitä diaa kukin työstää. Yksi ryhmän oppilaista  jakoi valmiin työn opettajalle. Kuvassa opiskellaan Ihmisen biologiaa Keskuskoulun vitosluokalla.

 

160118_Anne_03

Teppanan koululla muutama kummioppilas nelosluokalta auttoi ekaluokkalaisia O365:n käyttöönotossa. Apu olikin tarpeen, sillä ekaluokkalaiset olivat syksyllä käyttäneet tietokoneluokan koneita vain Ekapelin pelaamiseen. Koneelle kirjautuminen ja kertakakäyttöisen salasalasanan kirjoittaminen sujuivat nopeasti isomman avustuksella. Näin mentorille jäi aikaa auttaa, jos apu oli tarpeen varsinaisen salasanan tai turvakysymysten vastausten kirjoittamisessa. Tolokkuja kummeja!

 

Mukavaa vaihtelua arkiseen puurtamiseen O365:n parissa toi elokuvien tekeminen Teppanan koulun kuudesluokkalaisten kanssa. Tämä oli jo toinen kerta, kun kuvasimme ja editoimme elokuvia yhdessä iMoviella

160118_Anne_04

Opettajan innostus elokuviin ja luokan hyvä ennakkovalmistautuminen näkyivät työskentelyssä. Oppilaiden käsikirjoitustaidot olivat kehittyneet entisestään ja tarinan vieminen eteenpäin oli sujuvaa ja hyvin mietittyä. Kuvakäsikirjoituksen tekeminen valmiiksi ennen lähivalmennuspäivää on osoittautunut hyvin toimivaksi tavaksi tehdä töitä. Koska otimme O365-tunnukset käyttöön päivän aluksi, oppilaat pystyivät itse siirtämään valmiit elokuvat suoraan iPadiltä OneDriveensa ja jakamaan ne opettajalle ja muille ryhmän jäsenille. 

 

Keskuskoululla yksi ekaluokka teki jouluisia tarinoita parityönä Shadow Puppet Edulla. Tokaluokkalaiset esittelivät harrastuksiaan toisille. Yhdellä parilla oli aiheena lukeminen. Tällä sovelluksella voisi tehdä myös kirjaesitelmiä näppärästi.

160181_Anne_05

Yksi ekaluokka teki animaatioita Lego Moviella. Ohjelma on helppokäyttöinen ja nopea oppia. Oppilaat ideoivat nopeasti päivän alussa, millaisen animaation tekevät. He hyödynsivät taitavasti luokasta löytyviä juttuja. Suunnitteluun ja animaation ideointiin ennalta kannattaisi panostaa jatkossa enemmän.

160118_Anne_06

Yksi animaatio kuvattiin kaupassa, toinen kuvattiin talvisen maisemataustan edessä, yhteen rakennettiin luokan tyynyistä luola, toiseen mäki jne. Kun pienet oppilaat kuvaavat animaatioita, kannattaa varmistaa, että tabletti pysyy paikoillaan. Esim. tuoli sopii hyvin kuvausalustaksi. Myös sitä kannattaisi korostaa, että kuvia otetaan riittävästi ja siirtymät ovat todella pieniä. Koulun iPadit ovat sangen vanhat. Ongelmia tuli yhdellä pädillä, kun animatioon jäi mustia ruutuja poistettujen kuvien paikalle.

 

Asenne!

On ilo huomata, että suurimmalla osalla opettajista on aito halu oppia uutta ja kokeilla rohkeasti. Hienoa on myös huomata, että tunteja on järjestelty niin, että opettaja saa oman luokkansa kanssa kokonaisen lähivalmennuspäivän käyttöönsä. Nyt toisella mentorointikierroksella huomasin monta kertaa, että edellisen kerran asioita oli harjoiteltu ja taidot olivat vahvistuneet. Ilo oli myös huomata, että osaamista on jaettu kollegoille! Osa opettajista ideoi jo nyt seuraavaa yhteistä päiväämme. Hyvä näin!

160118_Anne_07

Mentorin pää tuntuu välillä olevan pyörällä jo seitsemän viikkoa jatkuneesta pilvipalveluiden käyttöönotosta. Saman rutiinin toistaminen päivästä toiseen on puuduttavaa. Työ kuitenkin ilmeisesti sujuu sangen sutjakkaasti. Viime viikolla kuulimme, että KamIT-tietohallinnon väki oli ihmetellyt, olemmeko ollenkaan töissä. Kukaan mentoreista ei ollut soittanut helpdeskiin koko viikon aikana. 😀

 

Maanantaina aloitan kolmannen mentorointikierroksen Lohtajan koululla, missä O365-tunnusten käyttöönotto jatkuu. Pientä vaihtelua tasaiseen arkeen tulee siitä, että tunnukset otetaan tällä kertaa käyttöön iPadeilla.

160118_Anne_08

 

 

 

 

 

 

 

pakkasterveisin Anne

Jaa tämä:

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *